sunnuntai 5. elokuuta 2018

Jäähyväisten aika



Etu-Aasiasta Suomeen palanneet työntekijämme kirjoittavat viimeisessä työalueelta lähettämässään kirjeessä:

On pimeää ja lämmintä. Kuuluu puheensorinaa, koiran haukuntaa, autojen ääniä. Kaupunki ei lakkaa kohisemasta edes yön tunteina, vaikka paastokuukausi on jo ohi. Vielä viikko sitten illasta elämä vasta alkoi. Auringonlaskun lähestyessä lähipuistoomme virtasi perheitä kantaen vateja ja kattiloita täynnä ruokaa. Kaasukeittimillä porisi teepannut, kun ihmiset istuivat valmiiksi katetun ruokapöydän edessä odottaen auringonlaskun rukouskutsua, joka ilmoitti samalla päivän paaston päättyneen. Meille paastoamattomille auringon laskun aika oli hyvä hetki käydä kävelyllä,  sillä tiet olivat tyhjät. Paaston päättyminen illalla onkin ainut hetki Istanbulissa, jolloin tietää varmasti teiden olevan tyhjät. Paastokuukauden yöelämä jatkui pitkälle yötä. Harva ehti nukkumaan, kun rumpali kiersi jo katuja herättelemässä perheenäidit aamupalan laittoon. 
 
Olemme eläneet viime viikot aistit herkkänä kaikelle tälle ympäröivälle. On kuunneltu, katseltu, maisteltu, haisteltu. Kuinka ihania ovatkaan tuoreet kirsikat ja aprikoosit, miten hyvälle tomaatit tuoksuvat.  Ja miltä tuntuukaan yön pimeys ja lämpö yhtäaikaa - tila jota ei voi koskaan Suomessa kokea. 
 
Olemme sanoneet hyvästejä. Kävin hyvästelemässä edellisen käyttämämme kirkon ”tädin” eli kirkon asunnossa vuosikymmeniä asuneen vahtimestarin lesken. Hänen kanssaan pystyin sopimaan tapaamisen taivaaseen ”Nähdään sitten siellä!” Siivoojallemme, joka on ainut ihminen, joka on ollut koko Istanbulin ajan elämässämme säännöllisesti läsnä, sanoimme myös jäähyväiset. Hänen kanssaan emme voineet (vielä) sopia treffejä taivaaseen, mutta sydämiimme ja rukouksiimme hän jää. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana hänen maailmankuvansa on muuttunut kovasti monen eri suomalaisen perheen vaikutuksesta. Jospa kuitenkin kerran perillä… Hyvästit sanottiin lähikauppiaalle, apteekkarille, kerrostalon siivoojalle. Lapset hyvästelivät ystäviään ja tärkeiksi tulleita paikkoja. Miesten parturi jäi harmittelemaan, ettei pääse enää pastorin kanssa käymään uskonnollisia keskusteluja. 
 
Vanha seurakuntalainen pyysi meidät vielä viimeisellä viikolla piknikille Marmaran meren rantaan. Täkäläinen piknik ei ole mikään eväiden hotkaisuhetki, vaan yhdessä vietetty ilta. Tarvikkeet tuodaan mukana. Isäntä laittelee tulia, emäntä maustaa lihat, pesee vihannekset, pilkkoo salaatin. Lopulta kananpalat kypsyvät grillissä, levitetään liina ja sille tarjottavat. Välillä paikalla käy sukulaisia, joku tuntematon tulee lainaamaan kaasukeittimen osia. Kun olimme päässeet jo käsiksi ruokaan, paikalle saapui toinenkin seurakunnassa aiemmin ollut perhe, jota emme ole nähneet pitkään aikaan. Kuinka ihana olikaan istua yhdessä vielä kerran, jutella ja juoda teetä illan pimetessä. Heidänkin kanssaan totesimme, että Kristuksen omille on helpompi sanoa jäähyväiset, meillä on jälleen näkemisen toivo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)