torstai 27. syyskuuta 2018

Matkalla maidon ja arojen maassa

Kylväjän kotimaantyön johtaja Hanna Lindberg vieraili syyskuun alussa ensimmäistä kertaa Mongoliassa, jossa Kylväjä on toiminut vuodesta 1997 alkaen. Seuraavassa Hanna kertoo tunnelmiaan ja matkakokemuksiaan.






Mongoliassa riittää tavoitettavia ja kohdattavia ihmisiä niin maaseudulla kuin suurkaupunkioloissa. Asukkaita on kolme miljoonaa, joista puolet asuu pääkaupunki Ulaanbaatarissa. Kristittyjä on muutama prosentti väestöstä. Yhteiskunnallinen muutos on ollut ilmeisen valtava sosialismin romahdettua 90-luvulla. Ulaanbaatar on suurkaupunki, jossa historian ja kesken jääneiden rakennustyömaiden rinnalla siluettia täydentää dynaamisen vaikutelman luovat korkeat toimistorakennukset. Mongoliassakin nuoriso elää hyvin erilaisessa maailmassa vanhempiinsa verrattuna. Kaikilla on älypuhelimet, koululaiset flossaavat ja nuoret pukeutuvat trendikkäästi, kuten missä tahansa.
Globaaleista ilmiöistä ilmansaasteet koskettavat myös Ulaanbaataria. Osa ihmisistä muuttaakin talveksi pois kaupungista. Jo alkusyksyllä liikenneruuhkien aiheuttama pakokaasun määrä oli valtava. Kun siihen lisätään lämmityskauden kivihiilikäryt, pahimmillaan savu saattaa estää näkyvyyden kadun toiselle puolelle! Köyhillä jurtta-alueilla vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä jäätävää talvea ajatellen.





Mongolia on viisi kertaa Suomen kokoinen, ja maasta suurin osa on aroa ja maaseutua. Etäisyydet ovat valtavat, ja tiestö huonoa. Matkalla voi törmätä niin kuoppiin kuin lammas-, hevos- ja jakkilaumoihinkin sekä ihailla upeita vuoristomaisemia. Liikenteen ja luonnonkauneuden lisäksi ”vaikutuksen” tekee paikallinen ruoka. Lampaanlihan syöminen yleensä ja niin suuressa määrin kuin sitä on tarjolla, vaatii totuttelua. Toinen haaste ”mongoliaksi” syömisessä ovat kuivatut, happamat maitosnäcksit sekä juhlavieraille tarjottava, prosentteja sisältävä tamman maito, jota paikalliseen tapaan tarjotaan täysi kuppi! Maitotee sen sijaan oli erinomaista ja lampaastakin saa perinteisesti hauduttamalla maukkaan mureaa. Maitotuotteet ovat paikallinen herkku ja kulutustuote. Kylväjän paikallisen kehitysyhteistyöjärjestön kursseilla opetetaan tekemään 30 eri tuotetta maidosta ja annetaan pienyrittäjien tiimeille separaattori, muotteja ynnä muuta välineistöä starttipakettina yritystoiminnan aloittamiseksi. Moni on saanut näin välineet elannonhankintaan. Erityisesti maaseudun yksinhuoltajille tämä on avannut keinon elättää perheensä.





Ylpeänä saattoi seurata FLOM-Mongolian naisten aikaansaannoksia kahdessa kaupungissa. Tsetserlegissä tapasimme kampaajakurssin käyneen yksinhuoltajaäidin vuokratuolinsa ääressä sekä teimme ostoksia uuden ostoskeskuksen liikkeessä, jossa myydään naisryhmän villatuotteita. Torilla tapasimme tekemiään maitotuotteita myyvän naisryhmän, jonka naapurissa oli liikuntavammaisen yksinhuoltajaisän myyntipiste. Ulaanbaatarissa pyörätuoliyhdistyksen naiset tekivät vaikutuksen! Rohkeat rouvat muuttavat asenteita ja käytäntöjä vammaisten oikeuksista ja mahdollisuuksista esimerkiksi äitiyteen. Myös kuurojen urheiluliiton haasteet ja edistysaskeleet kuulostivat samoilta kuin missä tahansa. Tämä on voimaannuttamista!

Vierailimme pyörätuoliyhdistyksen järjestämässä seminaarissa, jossa Suomessa koulutetut tadzikistanilaisnaiset vetivät useamman päivän koulutusta vammaisten naisten terveyshankkeen puitteissa mongolialaisille. Paikalla oli myös kuusi miestä ja käsittelyssä vammaisten oikeuksien ajaminen laajasti esimerkiksi vaikuttamistyön kautta. Venäjänkielinen koulutus tulkattiin mongoliaksi ja viittomakielelle. Konferenssihotellin sisäänkäyntiin rakennettiin samaan aikaan luiskaa pyörätuoleja varten.


Luterilaisen kirkon yhteydessä seurakuntatyö on vakiintunutta. Ulaanbaatarissa Säin Medee-seurakunnan jumalanpalveluksessa heprean aamenta ja hallelujaa lukuun ottamatta kieli oli vieras. Opin, että ’humus’ on mongoliaksi ’ihmiset’ eikä syötävää! Tunnelma oli kotoinen ja välitön. Vieraat otettiin hyvin vastaan ja siunattiin erityisesti lopuksi. Nuorilla ja lapsilla oli vastuullaan musiikin säestys ja kolehdin keruu. Mukana oli paljon lapsia, joille pidettiin saarnan aikana pyhäkoulu.




Ensimmäisiä askelia maassa ja työssä otti Kylväjän lähetti Minna Aro, jonka kanssa oli mahdollisuus kulkea ja kuulla alkuvaiheen tuntoja. Kodin laittaminen oli käynnistänyt asettumisen ja parin viikon maassaolon jälkeen alkoi kielikoulu. Kuurojen urheiluliiton toimistolla Minna sai alkutuntumaa paikalliseen viittomakieleen: se on sen verran erilaista, että siitä tulee toinen uusi kieli opeteltavaksi. Moni asia on uutta ja erilaista, mutta luottavasti Minna aloittelee elämää ja aikanaan työtä Mongoliassa. Hän kiittää kaikkia esirukoilijoita ja tukijoita!





Paluumatkalle lähtiessä maa näytti ja tuntui paljon tutummalta kuin tullessa ja ensisilmäyksellä. Mongolia on ainutlaatuinen kokemus ja ainutlaatuinen esimerkki myös lähetyksen Jumalan toiminnasta. Kommunismin romahdettua maassa ei ollut juuri yhtään kristittyjä, ensimmäinen seurakunta syntyi vuonna 1991. Nyt siellä ylistetään Jumalaa ja kerrotaan evankeliumia sekä rakennetaan ihmisarvoista elämää koko yhteiskunnan parhaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)