tiistai 23. lokakuuta 2018

Syksyn juhlakausi Israelissa

Projektikoordinaattorina Caspari-keskuksessa Israelissa työskentelevä Sanna Erelä kirjoittaa:

Lähes koko syyskuun kestänyt juhla-aika Israelissa on ohi, ja on taas palattu arkeen. Nyt säät ovat vähitellen viilenemässä, mutta lehtimajajuhlan aikaan Jerusalemissakin ihmiset yleensä tarkenevat vielä hyvin istuskella iltaa tai jopa yöpyä majassa. Lehtimajoja rakennetaan pihoille ja parvekkeille ympäri kaupunkia – tämän kirjeen kuvituksena saat nähdä muutaman minun kotikulmiltani. Monet niistä ovat etääntyneet melko kauas raamatullisista esikuvistaan; muovi on tullut luonnonmateriaalien tilalle. Silti ne ovat omalla tavallaan hyvin viehättäviä.

Kevään juutalaiset, raamatulliset juhlat eli pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ensihedelmien juhla ja helluntai ovat jo saaneet täyttymyksensä Jeesuksessa. Jeesus on pääsiäisen puhdas uhrilammas, joka on vapauttanut kansansa synnin orjuudesta. Ensihedelmien juhla seuraa Raamatun kalenterissa happamattoman leivän juhlaa ja osuu juuri Jeesuksen ylösnousemuksen päivään. Tähän Paavali viittaa kirjoittaessaan: But now Christ has been raised from the dead, the firstfruits of those who have fallen asleep. / Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet (1. Kor 15:20). 

Helluntaina juutalaiset juhlivat sadonkorjuuta ja tooran antamista. Apostolien teot kuvaavat, kuinka pyhiinvaeltajia pursuavassa Jerusalemissa vuodatettiin Pyhä Henki monen juutalaisen sydämeen ja korjattiin suuri hengellinen sato Jumalalle. Jumalan laki kirjoitet-tiin Hengellä sydänten tauluihin (2. Kor. 3). 

Kevään raamatullinen juhlakalenteri on täynnä näitä "sattumia", jotka eivät tietenkään ole sattumia, vaan osa Jumalan täydellistä aikataulua ja Raamatun puhuttelevaa kokonaisuutta! Onkin mielenkiintoista miettiä, miten syksyn raamatulliset juhlat tulevat asettumaan Jumalan suureen suunnitelmaan. Ne ovat profeetallisia kuvia jostakin, joka ei ole vielä toteutunut. Syksyn juhlat ovat kuin kenraaliharjoitus siitä mitä vielä on tulossa. Näitä kenraaliharjoituksia juutalaiset pitävät vuosi toisensa perään ja kristittyjen sopii oikein hyvin liittyä niihin rukouksin. 

Syksyn juhla-aika alkaa uudenvuoden vietolla ja torveen puhaltamisella, joka kutsuu katumukseen ja itsetutkiskeluun. Sitä seuraa suuri sovituspäivä, joka minulle henkilökohtaisesti on puhuttelevin kaikista juhlista täällä. Koko maa hiljenee paastoon ja rukoukseen. Profeetta Sakarja kirjoittaa, kuinka Jumala vuodattaa Jerusalemin asukkaisiin armon ja rukouksen hengen ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan (Sak. 12:9-14, 13:1). Sakarjan luvuissa 12-14 on ennustus suuresta herätyksestä ja Jeesuksen paluusta tähän kaupunkiin. Kuka tietää, ehkä jo pian tulee päivä, jolloin profetia toteutuu! 

Lehtimajajuhlan rakennelmat ilmentävät Israelin kansan riippuvuutta Jumalasta erämaavaelluksen aikana ja kiitollisuutta hänen huolenpidostaan. Samalla ne viittaavat tulevaan aikaan, jolloin Jumala hallitsee näkyvästi ja luo uuden taivaan ja uuden maan (Sak. 14). 

 












perjantai 19. lokakuuta 2018

Koulun arkea

Määräaikaistyöntekijämme Kaukasiasta kirjoittaa:


Saavuin Kaukasiaan viikko ennen koulun alkua, keskelle tohinaa, jossa opettajat järjestelivät luokkiaan kuntoon oppilailleen. Alkuhämmennyksestä oli toivuttava nopeasti ja tartuttava toimeen, jotta kaikki saataisiin valmiiksi ajoissa. Palanen kerrallaan palapeli alkoi saada muotoaan ja niinpä koulu sai alkaa!

Minun käsiini luotettiin suuri vastuu: 12 innokasta, uteliasta ja elämänhaluista oppilasta, 3.–4.-luokkalaista. Suurin osa oppilaista oli minulle tuttuja reilun vuoden takaa, jolloin olin täällä avustajana. On ollut todella mielenkiintoista opetella tuntemaan tuota joukkoa paremmin – jo ensimmäiset viikot ovat paljastaneet jokaisesta omia erityisiä piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa.

Minulla on päävastuu luokasta, mutta kirjoittamisen, lukemisen ja kieliopin tunnit opettaa amerikkalainen opettaja, joka on opettanut koululla jo muutaman vuoden. Minä opetan mm. Raamattua, matematiikkaa ja luonnontiedettä. On ollut helpottavaa jakaa ajatuksia oppilaista ja ratkoa yhdessä eteen tulleita haasteita.
Minusta tuntuu, että olemme hyvä tiimi ja täydennämme hyvin toistemme vahvuuksia!

Olen täynnä kiitollisuutta tässä vaiheessa lukuvuotta. Viikkoja on kuitenkin edessä vielä paljon, ja ensimmäisen vuoden opettajana valmistelut vievät valtavasti aikaa. Näin alkuvaiheessa joutuu itsekin oppimaan yrityksen ja erehdyksen kautta paljon. Saa nähdä kuka oppii tämän vuoden aikana eniten!

Seuraa määräaikaistyöntekijämme elämää Kaukasiassa! Liity renkaaseen!

maanantai 15. lokakuuta 2018

Srimoti Raymonin tarina

Srimoti Raymoni on bangladeshilainen säästöryhmäläinen ja kunnanvaltuutettu. Hän on hindu ja vähemmistötaustainen. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa ja yksi tytär. Mies on päivätyöläinen pelloilla. Tässä hänen tarinansa:



Monta vuotta sitten (1994) BLM-F tuli kotikylääni ja kysyi, haluaisimmeko aloittaa naisten säästöryhmän kylässäni. Olin silloin kotiäiti, mutta olin käynyt koulua 8 luokkaan asti. Minut valittiin ryhmän johtajaksi ja opetin myös muiden säästöryhmien naisia lukemaan. Elämäni muuttui paremmaksi sen jälkeen, kun sain olla mukana säästöryhmässä. Pystyimme ryhmänä ostamaan maata ja lehmiä. Opin myös tekemään käsitöitä ja olin sen jälkeen käsityönopettajana koululapsille. Olen edelleen ryhmämme johtaja.

Kun olin ollut säästöryhmässä kolme vuotta, kyläni ihmiset pyysivät minua osallistumaan kunnallisvaaleihin. Minulle kerrottiin, mitä se tarkoittaisi käytännössä, jonka jälkeen suostuin siihen. Ennen säästöryhmän aloittamista kukaan ei tuntenut minua, mutta sen takia, että olin mukana ryhmässä, ihmiset oppivat tuntemaan minut. Olin kunnanvaltuustossa yhteensä viisi vuotta. Valtuustossa oli 9 miestä ja 3 naista. Aikaisemmin olin todella ujo, enkä uskaltanut puhua ihmisten edessä. Kun olin ollut mukana säästöryhmässä ja kunnanvaltuustossa tulin vahvemmaksi, uskalsin puhua ihmisten edessä ja opin miten tehdä töitä yhteisön kanssa. 

Palvelin ihmisiä eri tavoin, esimerkiksi 6 kylää sai avullani käymälät, köyhät saivat vaateavustusta talvella ja jotkut vanhat ihmiset saivat rahallista tukea valtiolta. Tulin iloiseksi siitä, että sain auttaa muita. Saamansa avun takia he rukoilivat puolestani ja uskon, että sain erityistä siunausta jumalalta (Srimoti on hindu, toim. huom). Aikaisemmin pelkäsin ihmisiä, mutta nyt olen puhunut kunnanvaltuuston edessä ja itseluottamukseni on vahva! 

Vaikka en enää ole mukana kunnanvaltuustossa maaseudun ihmiset pyytävät minua edelleen apuun jos heillä on mitään ongelmia. He kunnioittavat minua ja kuuntelevat neuvojani. Minua on pyydetty uudestaan osallistumaan kunnallisvaaleihin. Itseni takia se ei minua kiinnosta, mutta voisin osallistua uudelleen heidän takiaan. Jos meillä ei ole edustajaa valtuustossa, emme saa apua. Aikaisemmin pääuskontoon kuuluvia hyökkäili kyläämme ja yrittivät riistää meiltä maata. He jopa murhasivat yhden miehen ja yrittivät huijata kyläläisiltä rahaa. Sen jälkeen, kun minä pääsin valtuustoon, niitä hyökkäyksiä ei ole enää ollut. On tärkeää, että vähemmistöheimoihin kuuluvia on valtuustossa niin, että muut eivät käytä meitä hyväksi ja riistä meidän resursseja laittomasti.

Alussa mieheni ei pitänyt siitä ajatuksesta, että olisin kunnallisvaltuutettu. Hän ei aikaisemmin kuunnellut minun mielipiteitäni. Nykyään hän tukee minua, päätämme asioista yhdessä ja hän saattaa jopa laittaa ruokaa kotona, jos minulla on muita menoja.

Toivoisin, että kaikki maaseudun naiset Bangladeshissa voisivat myös ruveta saamaan tuloja ja johtamaan perhettään. Toivoisin, että muillekin voisi käydä niin hyvin, kuin minulle on käynyt. Toivon, että kylissä tapahtuisi kehitystä, niin että ongelmia olisi vähemmän. Olisi tärkeää, että vähemmistöheimoihin kuuluvat naiset pääsisivät päättämään asioista ja että lapset saisivat koulutusta, jotta he voisivat vaikuttaa asioihin. Kaikista köyhimmät tarvitsevat apua kunnan päättäjiltä. Uudet vaalit ovat tulossa pian.

torstai 11. lokakuuta 2018

Jukka Norvannon pohdintaa sunnuntain tekstistä Kylväjän kolehtipyhänä 4.11.2018


24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena

Tekstit: Dan. 2: 31–41, 44; Room. 13:1–7 ja Matt. 17: 24–27



Sunnuntaille varattu evankeliumiteksti kertoo Jeesuksen suhteesta temppeliin. Sen sijaan Roomalaiskirjeen 13. luvun opetus siitä, että kristityn tulee kunnioittaa esivaltaa, osuu päivän evankeliumia paremmin sunnuntain teemaan ”Kahden valtakunnan kansalaisena”. Danielin kirjan toisen luvun jakeet kertovat taas siitä, kuinka valtakuntien nousu ja tuhokin on lopultakin seurausta siitä, että Jumala johtaa historian vaiheita tahtonsa mukaan.  

Halutessaan saarnaaja voi löytää näistä kolmesta sunnuntaille varatusta raamatunkohdasta yhteisen nimittäjän, joka nousee ennen muuta Danielin kirjan jakeista: Jumala hallitsee tässä maailmassa. 

Luterilaisuudessa Jumalan hallintavalta jaetaan maalliseen ja hengelliseen, Jumalan oikean ja vasemman käden työhön. Vasemman käden työllä tarkoitetaan ennen muuta esivallalle uskottua valtaa pitää kansalaisia kurissa tarvittaessa pakkoakin käyttäen. Jumalan esivallalle uskomasta vallasta Paavali toteaa kirjetekstissä näin: ”Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.” 

Jumalan oikean käden työ liittyy taas evankeliumin ja yleensäkin Jumalan sanan välittämiseen tässä maailmassa. Sanallaan Jumala paljastaa syntiä ja kutsuu meitä langenneita armon osallisuuteen eli uskossa turvautumaan Herraan Jeesukseen. Siinä työssä Jumala ei käytä pakkoa, vaan hän tyytyy kutsumaan ja houkuttelemaan ihmisiä luokseen.  

Näiden, ikään kuin pääsääntöjen noudattaminen, saa aikaan sen, että kristitty saattaa elää tämän maailman keskellä rauhallista elämää, lähimmäisiä ja yhteiskuntaa palvellen.   
Sunnuntaille laaditussa johdannossa kuitenkin aivan oikein muistutetaan siitä, että on tilanteita, jolloin esivalta ylittää sillä asetetut rajat eli nostaa itsensä Jumalan säädösten rinnalle tai ylikin. Silloin kristityn on kieltäydyttävä noudattamasta esivallan määräyksiä. Useissa maissa omaan aikaamme asti sellaisesta toiminnasta on seurannut vainoa, joka on johtanut kidutuksiin ja kuolemaankin. Johdannossa todetaankin: ”Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.” 

Esimerkiksi joillakin Lähetysyhdistys Kylväjän työalueilla kristityiksi kääntyneiden osana on ollut vainotuksi joutuminen. Se ei ole heille vain teoreettinen kysymys, vaan jokapäiväistä todellisuutta. Esivallan säätämien lakien noudattaminen ja toisaalta Jumalan tahdon mukaan toimiminen ovat siis jatkuva haaste kristitylle, vaikka useimmiten totta onkin se, mitä Paavali opettaa Roomalaiskirjeessä: ”Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin.” 



Sunnuntain evankeliumissa näkökulma on hyvin toisenlainen kuin kirjetekstissä. Se on kirjoitettuna jakeissa Matt. 17:24–27:

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Evankeliumissa mainittu temppelivero ei ollut yhteiskunnan säätämä vero, vaan se liittyi jumalanpalveluselämään. Kysyjät eivät kysy suoraan Jeesukselta tämän halukkuutta maksaa veroa temppelin toiminnan hyväksi, vaan käyttävät Pietaria välikätenä.  

Temppeliveron maksaminen perustui Israelin kansalle jakeissa 2. Moos. 30:11–16 annettuun säädökseen: ”Herra sanoi Moosekselle: ´Kun tarkastat israelilaiset ja lasket heidän soturiensa lukumäärän, heidän tulee samalla antaa Herralle maksu henkensä lunnaiksi, ettei mikään vitsaus kohtaisi heitä tarkastuksen vuoksi. Jokainen, joka joutuu mukaan tarkastukseen, maksakoon puoli sekeliä hopeaa punnittuna pyhäkkösekelin painon mukaan – yksi sekeli on kaksikymmentä geraa – ja tämä puoli sekeliä on uhrilahja Herralle. Jokainen tarkastukseen joutuva, kaksikymmenvuotias tai sitä vanhempi, maksakoon tämän uhrilahjan Herralle. Kun annatte uhrilahjan Herralle henkenne lunnaiksi, älköön rikas antako puolta sekeliä enempää älköönkä köyhä sen vähempää. Kerää lunnashopea israelilaisilta ja käytä se pyhäkköteltan jumalanpalveluskuluihin. Se on Herran edessä vakuutena siitä, että teidän henkenne on lunastettu.”   

Veron suuruus oli Jeesuksenkin aikana puoli sekeliä. Se ei ollut juridisesti sitova, koska Rooman valtakunta ei sitä vaatinut, mutta juutalaisille sen maksaminen oli yleensä kansallisen ylpeyden aihe. Kysymys ei siis liittynyt kirjetekstin teeman mukaan kahden maan kansalaisena elämiseen, vaan uskonnollisten säädösten tulkintaan. Niinpä eri juutalaiset ryhmät suhtautuivatkin temppeliveroon eri tavoin. Esimerkiksi saddukeukset eivät hyväksyneet maksua ollenkaan, ja Qumranin essealaiset maksoivat sen vain kerran elinaikanaan. Niinpä oli kiinnostavaa tietää, miten Jeesus suhtautuisi tähän kiistanalaiseen asiaan. 

Hyvä on myös tiedostaa, että sen jälkeen, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin vuonna 70, roomalaiset säätivät lain, jonka mukaan temppeliveroa oli maksettava Roomassa sijaitsevalle epäjumala Jupiterin temppelille. Näin tämä pieni välikohtaus auttaa päättelemään, että Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu ennen temppelin hävittämistä. Sen jälkeen kirjoitetussa evankeliumikirjassa ei olisi ollut mitään mieltä kertoa lukijoille siitä, mitä Jeesus ajatteli temppeliveron maksamisesta Jerusalemin temppeliin. 

Temppelivero maksettiin tavallisesti pääsiäisjuhlan aikana Jerusalemissa, mutta tapana oli, että noin kuukautta ennen pääsiäisjuhlia veronkerääjät kiersivät kaukaisemmilla Galileankin seuduilla ilmeisesti siltä varalta, etteivät kaikki lähtisi juhlille. Niinpä voimme päätellä, että kysymys esitettiin Jeesukselle ehkä vain noin kuukausi ennen hänen kuolemaansa. 

Pietari oli ollut luonteensa mukaisesti valmis vastaamaan Jeesuksenkin puolesta kysymättä tältä asiasta mitään. Niinpä, kun Pietari itsevarmana astuu sisään, Jeesus yllättää tämän kysymällä veron maksamiseen liittyvän kysymyksen, ennen kuin Pietari oli ehtinyt edes esittää asiaansa. Jeesuksen Pietarille tekemän kysymyksen tarkoituksena oli saada opetuslapsi ymmärtämään, ettei tämän ilman muuta oikeaksi olettamansa vastaus ehkä ollutkaan aivan loppuun asti harkittu. Jeesus kysymys, verottavatko maallisten valtakuntien kuninkaat omia lapsiaan vai vieraita, paljastaa ongelman ytimen. 




Pietarin vastaus oli oikea, vaikka meidän aikanamme ei ole lainkaan varmaa, että kuninkaallisten lapset saisivat verovapauden. Jeesuksen aikana sellainen käytäntö oli kuitenkin selviö.  Jeesuksen kysymys paljastaa kuitenkin yllättäen jotain hänen taivaallisesta alkuperästään. Jeesushan oli ja on sen Israelin Jumalan Poika, jonka kunniaksi koko mahtava temppeli oli rakennettu. Pietari oli edellisessä luvussa 16 tunnustanut, että Jeesus on elävän Jumalan Poika. Kuinka Pietari siis voisi edellyttää, että hänen, jonka palvelemista varten temppeli oli rakennettu, pitäisi maksaa siitä veroa?  

Pietari oli ottanut itselleen Jeesuksen opettajan roolin, ja niin kuin monta kertaa muulloinkin hän oli lyönyt kirveensä kiveen. Mutta Jeesus on myös armollinen. Osoitettuaan ensin Pietarin virheen hän kertoo, mistä raha temppelinveroa varten saataisiin.  

Temppeli oli rakennettu Kaikkivaltiaan, kaikkinäkevän ja -tietävän Jumalan kunniaksi. Jeesus käyttää tätä kaikkivaltiuttaan temppeliveron maksamiseen. Ensimmäisen kalan suussa olisi hopearaha, jolla Pietari voisi maksaa vaaditun veron niin omasta kuin Jeesuksenkin puolesta. Se, että Gennesaretin järvestä löytyi kala, jonka suussa oli metalliraha, ei ole nykyäänkään aivan tavatonta. Tietyt kalalajit kun tuntevat viehtymystä metallisiin esineisiin. Ihme sen sijaan oli siinä, että Jeesus tiesi, minkä kalan suusta raha löytyisi.  

Luulenpa, että kun Pietari heitti onkensa veteen ja kaivoi rahaa kalan suusta, hän aivan kouriintuntuvalla tavalla oivalsi, miksi Jeesuksen ei olisi tarvinnut tuota veroa maksaa. 

Tapauksesta kannattaa huomata erityisesti Jeesuksen motiivi: vaikka hänen ei oikeastaan olisi tarvinnutkaan maksaa minkään järkevän perustelun mukaan temppeliveroa, hän suostuu tekemään sen, jottei turhan takia loukkaisi hyvää tarkoittavia ihmisiä.  

Voisiko tämä toimintatapa olla tärkeä evankeliumista nouseva kehotus meille? Kristityn kun tulee olla valmis myös luopumaan oikeuksistaan, jos niistä luopuminen tuottaa todellista iloa toisille ihmisille. Omista oikeuksistaan loppuun saakka kiinni pitävä saattaa kyllä saada itselleen paljon aineellista hyötyä, mutta on aivan eri asia, tuottaako sellainen toiminta Jumalan tahdon mukaista hedelmää. 

tiistai 9. lokakuuta 2018

Syytänkö viestintuojaa ikävästä viestistä?

Kylväjän lähetysteologi Jukka Norvanto kirjoittaa ekumeenisen lähetyspyhän Vanhan testamentin lukukappaleesta Aamos 7:10–15:




Aamoksen kirjan pääteema on Israelin kansaa odottava tuho, jollei se käänny pahuudestaan ja epäjumalanpalvonnasta ja palaa Herran luo.

Teksti on kaksiosainen: ensimmäinen osa (jakeet 10–12) kertoo taustan tapahtumalle: Betelin pappi, Amasja, on lähettänyt kuninkaalle viestin, jossa hän syyttää Amosta kapinan lietsonnasta. Jälkimmäinen osa kattaa jakeet 12–17 (joista kaksi jälkimmäistä ei ole päivän tekstissä). Niissä kerrotaan välienselvittelytilanteesta Aamoksen ja Amasjan välillä.

Amasja tahtoo mahdollisimman korkean auktoriteerin nimissä vaientaa profeetan ilmoittamalla, että kuningas määrää, kuka saa puhua hänen alueellaan. Siksi Aamoksen olisi palattava Juudaan eli toisen kuninkaan alueelle. Aamos kuitenkin vetoaa vielä korkeampaan auktoriteettiin (jae 15) ja sanoo Herran eli Israelin Jumalan lähettäneen hänet julistamaan sanomaa Israelia vastaan. Siksi hän ei voi vaieta ja siksi se, joka nousee profeettaa vastaan, nousee todellisuudessa Jumalaa vastaan.

Aamoksen ja Amasjan välienselvittelyssä oli kysymys myös rahasta (mihin Amasja viittasikin jakeessa 12). Kuningas Jerobeam I oli pystyttänyt Daniin ja Beteliin kultaisen vasikan palvontakohteeksi, jottei kansa kulkisi Jerusalemiin hengellisille juhlille. Aamoksen ja Amasjan mittelössä vastakkain ovat kaksi hengellistä instituutiota: yhteiskunnan tuella ja kannustamana toimiva Betelin (kultaisen vasikan) pyhäkkö ja Herran kutsusta toimiva Herran valtuuttama profeetta, jollaisia Aamoksen lisäksi olivat toki muutkin Jumalan herättämät profeetat.

Teksti puhuu myös yksittäisen ihmisen suhtautumisesta Jumalan ilmoitukseen. Kuvaako Amasjan reaktio myös meitä? Olemmeko yhtä vastahakoisia kuulemaan Jumalan sanaa ja noudattamaan sitä?

Onko niin, että sen sijaan, että ottaisimme vastaan Jumalan sanan lausuman tuomion elämästämme, koetamme päästä pälkähästä mollaamalla sanan julistajaa? Miksi meidän on niin vaikeaa yksinkertaisesti tunnustaa syntimme ja syyllisyytemme ja mennä niiden kanssa Herramme eteen armoa pyytämään? Miksi meidän on niin vaikeaa tunnustaa syyllistyneemme vääryyksiin?

Lopultakin rakkaudesta kansaansa kohtaan Jumala lähetti Aamoksen julistamaan sille tuomiota. Hän kertoi, mitä kansalle tapahtuisi, jollei se kääntyisi pahuudestaan Herran puoleen. Rakkauden vuoksi Aamoksen täytyi lausua ankarat sanat myös Amasjalle. Kysymys oli rakkaudesta, sillä sanojen tarkoituksena oli antaa tälle mahdollisuus kääntyä synneissään Herran puoleen saadakseen ne anteeksi.

Muut ekumeenisen lähetyspyhän materiaalit löydät Suomen ekumeenisen neuvoston sivuilta.

torstai 4. lokakuuta 2018

Vaikeuksien kautta voittoon - Salman tarina

Bangladeshilaisen Salma Khatunin tarina:



Nyt olen kristitty – aikaisemmin olin muslimi. Synnyin muslimiperheeseen. Isäni kuoli vuonna 2001. Vuonna 2003 opiskelin vuoden pääkaupungissa. Kun tulin sieltä kotiin, sain kuulla, että äitini, siskoni ja veljeni halusi oppia tietämään enemmän Jeesuksesta. Minä tulin silloin todella vihaiseksi ja ajattelin, että miksi edes palasin kotiin! Vanhempi veljeni oli kiinnostunut Jeesuksesta ensimmäisenä. Heitä ei oltu vielä kastettu, mutta he olivat kiinnostuneita kristinuskosta. Veljeni kertoi minulle, että eräs ulkomaalainen oli antanut hänelle Raamatun ja hän oli puhunut usean muunkin ulkomaalaisen kanssa. Hänellä oli hyvä suhde heidän kanssaan ja hän oppi siten tuntemaan Jeesuksen. Kun minä olin palannut pääkaupungista kotiin, eräs mies lähikylästä tuli meille usein ja kertoi meille Raamatusta, mutta minä en pitänyt siitä.

Kun minun kaksi veljeäni kastettiin lähikaupungissa, olisin halunnut tulla mukaan tilaisuuteen. Olin tavannut pastorin, joka tuli kastamaan heidät. Hän oli myös entinen muslimi. En kuitenkaan päässyt kastetilaisuuteen, koska matkalla sinne huomasimme, että tie olikin poikki. Silloin kristitty lähikylän mies ehdotti minulle, että voisin mennä seminaariin pääkaupungissa oppimaan Raamatusta. Niinpä minä, kaksi siskoani ja yksi naapurimme lähdimme Dhakaan. Minulla oli paljon kysymyksiä, pidin hengellisestä musiikista ja lauluista, mutta en halunnut kuulla, että Jumala on kolmiyhteinen tai että Jeesus on Jumalan poika. 

Halusin kuitenkin ymmärtää miksi veljeni ja siskoni olivat kiinnostuneita Raamatusta ja Jeesuksesta. Seminaarissa meitä oli 3 siskosta ja yksi poika kylästäni, me olimme ainoat ihmiset seminaarissa, joilla oli muslimi-tausta. Me puhuimme opettajan kanssa paljon, meillä oli hirveästi kysymyksiä ja saimme hyviä vastauksia. Sain häneltä Raamatun ja aloin lukea sitä. Kun luin, että voimme saada syntimme anteeksi, se oli minulle aivan uusia asia. Silloin rukoilin Jumalaa, että hän tekisi minut oikeanlaiseksi ja antaisi syntini anteeksi. Kun menin seminaarikurssille kolmannen kerran, minulle oli edelleen kysymyksiä, mutta sen kerran jälkeen olin muuttunut. Halusin opiskella Raamattua enemmän ja aloitin vuoden pituisen raamattukoulun siskoni kanssa. Toisena päivänä raamattukoulua minut ja siskoni kastettiin (v. 2005). Opetus
raamattukoulussa oli todella hyvää! He opettivat meille sekä Raamatusta, että koraanista. Siellä oli opettaja, joka oli entinen muslimi sekä yksi opettaja, joka oli edelleen muslimi. Muslimi-opettaja opetti meille islamista ja halusi meidän pysyvän muslimeina. Meitä opiskelijoita oli yli 20 ja meillä kaikilla oli muslimi-tausta.

Kun olin Dhakassa, perheeni rupesi saamaan ongelmia kotikylässäni. Meidän kotimme katolle ruvettiin heittämään kiviä öisin, kukaan ei saanut puhua perheenjäsenteni kanssa ja heistä tuli hylkiöitä. Kaikki tiesivät, että heistä oli tullut kristittyjä. Kyläläiset veivät heidät oikeuteen, käskivät heidän kieltää uskonsa julkisesti ja kääntyä takaisin islamiin. He yrittivät myös pakottaa äitimme  hylkäämään meidät. Siihen aikaan äitini oli jo uskossa, mutta häntä ei oltu kastettu. Hänet jopa vietiin oikeuteen, jotta hän heittäisi meidän perheestä pois julkisesti. Mutta lakimies oli hyvä ja sanoi, että äitimme tulisi kuitenkin aina olemaan äitimme eikä voi heittää meitä perheestämme. Äitini on myöhemmin kertonut, ettei ollut kertaakaan peloissaan.

Kävin välillä lomalla kotikylässäni. Eräänä aamuna, kun olin vielä nukkumassa, kotiimme tuli noin 15 miestä. He uhkailivat minua ja käskivät minun kääntyä takaisin muslimiksi, mutta minä sanoin heille, että uskon Jeesukseen, pidän siitä, enkä aio kääntyä takaisin. He tulivat todella vihaisiksi ja sanoivat, että jos en käänny takaisin, niin en saa enää asua kylässäni. He lukitsivat kaikki ovet ulkoapäin ja jättivät minut sisälle. He kertoivat valheita minusta ja perheestäni muille kyläläisille ja levittivät ilkeitä juoruja. He myös varastivat meiltä vuohen ja äitini pelkäsi, että he varastaisivat myös lehmämme, joten äitini lähetti lehmämme sukulaisillemme. Kukaan ei tullut enää taloomme vierailuille, emme saaneet töitä ja meitä estettiin kastelemasta riisipeltojamme. Niinpä emme pystyneet kasvattamaan mitään pelloillamme yhdeksään vuoteen. Sitten minä päätin, että jos muut ihmiset eivät auta meitä, niin Jumala kyllä auttaa. Niinpä rupesin viljelemään peltojamme yksin ja rukoilin, että Jumala lähettäisi tarpeeksi sadetta, jotta emme tarvitsisi ylimääräistä vettä. Jumala teki sen ja saimme riisiä pelloiltamme. Olen nyt saanut kolme satoa pelloiltamme Jumalan avulla.

Veljeni teki rikosilmoituksen varastetusta vuohesta. Sen kautta paikalliset johtajat saivat tietää tilanteestamme ja he puuttuivat vainoon, jota saimme kokea. He käskivät kyläläisiämme lopettamaan pahanteon meitä vastaan ja nyt saamme elää rauhassa. Kyläläisemme ovat havainneet, että emme ole tehneet pahoja asioita muita vastaan, vaikka olemme saaneet kokea vainoa - emme ole vastanneet pahaan pahalla. Niinpä he ovat muuttunet ja tulevat meidän perheen luokse, jos heillä on jotain ongelmia tai he tarvitsevat apua. Uskoontulostani on nyt kulunut 13 vuotta. Veljeni meni tänä talvena naimisiin ja kyläläisemme olivat mukana hääjuhlassa juhlimassa kanssamme.