torstai 15. marraskuuta 2018

Mongolialaiset seurakunnat kutsuvat mukaan

Ella Henriksson Mongoliasta kirjoittaa:

Mongoliassa ihminen saattaa kulkea läpi elämänsä kuulematta kertaakaan Jeesuksesta. Ympäröivästä kulttuurista, historiasta, mediasta, symboliikasta tai esimerkiksi koulujärjestelmästä ei ole samalla tavalla hyötyä evankeliumin esillä pitämisessä kuin Suomessa. Siksi paikalliset kristityt arvostavat hetkiä, jolloin he voivat todistaa Jeesuksesta toiselle paikalliselle.


Iso osa seurakuntien toiminnasta on luokseen kutsuvaa ja ulospäin suuntautunutta. Seurakuntalaiset itse toimivat vapaaehtoisina toiminnan järjestämisessä ja ovat hyvin aktiivisesti osa seurakunnan toiminnan muotoutumista ja toteutumista. Tällä hetkellä Mongoliassa Kylväjän yhteistyöseurakunnat järjestävät muun muassa Alfa-kursseja, lasten diakoniapäiviä, urheiluvuoroja nuorille ja saarnamatkoja jurttaseurakuntiin maaseudun pikkukyliin luokseen kutsuvana toimintana. Nämä kaikki hoidetaan paikallisten voimin – lähetti saattaa olla yhtenä mukana toiminnassa, muttei vastaa sen järjestämisestä ja organisoinnista. Kaiken toiminnan tarkoituksena on viedä evankeliumia eteenpäin niin, että osallistuminen on helppoa ja kynnys matala ylittää.

Mongoliassa paikalliset kristityt eivät yleensä pelkää tai arastele kutsua tuttaviaan mukaan seurakunnan toimintaan. Avoimen ja mutkattoman kutsumisen taustalla ovat heidän paikalliset, pienestä pitäen oppimansa sosiaaliset tavat ja normit. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu kutsujen esittäminen ja toisten luona vieraileminen. Vieraanvaraisuus ja toisen vastaanottaminen omaan kotiin tai jurttaan on asia, johon suhtaudutaan vakavuudella. Vieraille tulee tarjoilla hyvää syötävää ja juotavaa, ja vieras taasen tuo mukanaan kaksi pientä lahjaa isäntäväelle. Vastavuoroisuus on tärkeää kutsumisen ja vierailemisen kulttuurisäännöissä. Vieraana olevan oletetaan esittävän vastakutsu häntä kestinneelle henkilölle. Kutsumatta jättäminen tulkitaan usein loukkauksena ja välien rikkoutumisena.

Vaikka kutsuminen seurakuntaan siis on helppoa, se ei välttämättä johda siihen, että uusi henkilö tulisi tutustumaan seurakunnan toimintaan. Tämä johtuu siitä, että paradoksaalisesti paikalliset ovat tottuneet myös siihen, että he puhuvat arkipäiväisesti keskenään siitä, miten kiva olisi järjestää tapaaminen tai vierailu. 
– Nähdäänkö joskus, kysyy toinen ja toinen vastaa: 
– Joo nähdään, vaikka ensi viikolla! 
Vaikka muodollinen keskustelu tapaamisesta on käyty, ei tapaamista välttämättä järjestetä kummankaan toimesta. Tällaiset keskustelut ovat enemmänkin kohteliaisuuksien esittämistä kuin tapaamisen kalenteriin mustekynällä merkitsemistä.

Seurakuntalaisen on siis helppoa kutsua tuttavia tai perheenjäseniä mukaan seurakuntaan, mutta yhtä lailla kutsun vastaanottaneen voi olla helppoa kieltäytyä siitä kiertämällä aihe tai jättämällä asia sikseen niin sanotun kutsun hyväksymisen jälkeen. Tällainen käyttäytymismalli on varmasti yleinen myös muissa kulttuureissa. Kieltäytyminen kutsusta voi olla helppoa, mutta se ei tee kutsujan työtä tyhjäksi. Vierellä kulkijoina emme voi koskaan tarkasti nähdä sitä, miten sanamme ja tekomme todella saattavat vaikuttaa läheistemme ja kohtaamiemme ihmisten elämässä. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että Jeesus itse kutsuu luoksensa, sillä vain hänellä on todellinen valta ja voima kutsua ihmisiä armonsa syliin. Me taas olemme saaneet arvollisen tehtävän ojentaa Jeesuksen esittämän kutsun sisarellemme ja veljellemme kuriirin tavoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme asiallisia kommentteja ja asiallista keskustelua.
Kommentit tulevat näkyviin tarkistuksen jälkeen :)